RIIKKA JAAKKOLA

Olen muusikko, laulaja sekä laulunopettaja, joka sai nostetta ammattimaiseen musiikkialalla toimimiseen vuonna 2016 The Voice of Finlandin myötä. Valmistuin Lahden Konservatoriolta popjazz-laulajaksi vuonna 2022 ja tällä hetkellä opiskelen Helsingissä Metropolia AMK:ssa musiikkipedagogiksi sekä Sibelius-Akatemiassa musiikkikasvattajaksi.

Kymmenvuotisen urani aikana olen rakentanut oman soundini soittamalla ja laulamalla erilaisissa kokoonpanoissa – keikkalavoilla ja studiotuotannossa – solistina sekä taustalla.

Vuonna 2016 The Voice of Finlandin finaalissa, Michael Monroen tiimissä.

LAULUTUNNIT MÄNTSÄLÄSSÄ

Laulutunnilla pääset oppimaan rytmimusiikin alkeita tai kehittämään jo kertynyttä osaamistasi laulun parissa. Jokainen laulaja saa tunneillaan keskittyä omiin mielenkiinnonkohteisiinsa sekä itselleen mieleisiin kappaleisiin. Aiempaa kokemusta laulamisesta ei tarvita. Tarvitset mukaasi siis ainoastaan avoimen mielen!

Peruutettaessa varattua tuntia tulee perumisen tapahtua vähintään 24 h ennen ajankohtaa. Muutoin tunti katsotaan pidetyksi ja laskutetaan normaaliin tapaan.

Viikkotunnit ovat maanantai-iltaisin osoitteessa Iivarintie 9 B, 04600 Mäntsälä. Satunnaiselle laulutunnille on mahdollista tulla keskiviikkoisin tai sopimuksen mukaan.

HINNASTO 2026

Hinnasto 1.7.2025 alkaen:

Irtotunti 45 min – 45 €
Irtotunti 60 min – 55 €

5 x 45 min – 210 €
5 x 60 min – 250 €
10 x 45 min – 390 €

Hinnat sisältävät arvonlisäveron.

PAKETTIEN
VOIMASSAOLOAJAT:

5 x 45 min – 2 kk
5 x 60 min – 2 kk
10 x 45 min – 4 kk

LAULUTUNNIT MÄNTSÄLÄSSÄ

Laulutunnilla pääset oppimaan kevyen musiikin alkeita tai kehittämään jo kertynyttä osaamistasi laulun parissa. Jokainen laulaja saa tunneillaan keskittyä omiin mielenkiinnonkohteisiinsa sekä itselleen mieleisiin kappaleisiin. Aiempaa kokemusta laulamisesta ei tarvita.
Tarvitset mukaasi siis ainoastaan avoimen mielen!

Peruutettaessa varattua tuntia tulee perumisen tapahtua vähintään 24 h ennen ajankohtaa. Muutoin tunti katsotaan pidetyksi ja laskutetaan normaaliin tapaan.

Viikkotunnit ovat maanantai-iltaisin osoitteessa Iivarintie 9 B, 04600 Mäntsälä. Satunnaiselle laulutunnille on mahdollista tulla keskiviikkoisin tai sopimuksen mukaan.

HINNASTO 2026

Hinnasto 1.7.2025 alkaen:

Irtotunti 45 min – 45 €
Irtotunti 60 min – 55 €

5 x 45 min – 210 €
5 x 60 min – 250 €
10 x 45 min – 390 €

Hinnat sisältävät arvonlisäveron.

KORTTIEN
VOIMASSAOLOAJAT:

5 x 45 min – 2 kk
5 x 60 min – 2 kk
10 x 60 min – 4 kk

Loading...
Loading...

ESIINTYMISET

Keikkailen erilaisten kokoonpanojen siivittämänä monenlaisissa tapahtumissa sekä yksityistilaisuuksissa. Sopisiko tilaisuuteenne esimerkiksi soolo-, duo- tai bändikeikka? Jokainen esiintyminen valmistellaan sopivaksi tilanne, yleisö sekä paikka huomioon ottaen. Ota yhteyttä ja kysy tarjous!

MEDIALLE

Ajankohtaiset pressikuvat (avaa kuvista suuremmat versiot klikkaamalla kuvaa).

YHTEYS

Tmi R. Jaakkola
Iivarintie 9 B, 04600 Mäntsälä
+358 (0)45 1130 799
riikka.jaakkola@hotmail.com
y-tunnus 2772108-6